sunnuntai, 22. huhtikuu 2018

Jotain minussa on herännyt

Tosiaan olen ollut aktiivisempi mitä ennen, yritän myös pysyä aktiivisena. Muutamia kyläilyjä olen tehnyt yksinäni, mikä on minulle todella extraa. On ollut mukava vaihtaa kuulumisia aikuisten kesken. Tälläistä aikuisten kesken tapahtuvaa vuorovaikutusta minulle on ollut äärettömän kova ikävä. Ei niitä ystäviä vieläkään ole mutta jospa näistä kaffettelu jutuista joskus kehittyisi ystävyys, se olisi unelma.

Osallistuin jopa kaiken maailman kilpailuihin somessa ja voitinkin jotain. Onhan se piristystä kun postilaatikosta löytyy muutakin kun niitä iänikuisia laskuja. Nyt olen kyllä myös törsöillyt itseeni. Ostin lisää meikkejä ja edelleen joka päivä hieman ehostan itseäni, katson peiliin ja olen tyytyväinen kun jotain teen itselleni josta tulee hyvä fiilis. Muutamia vaatteita olen myös tilaillut. Suurin juttu minkä tässä jokin aika sitten tein, menee taas siihen omaan aikaan. Lähdin oikeaan rintaliivikauppaan. Minä joka inhoan ostoksilla käyntiä saatikka sitä että pitäisi niitä vaatteita sovitella. Avulias myyjä mittaili ja kiikutteli liivejä sovituskoppiin sitä mukaan kun kerroin minkälaista haluaisin. Ja hups hei ostin 3settiä, siis ihan kunnolla panostin alusvaatteihin. liivikokokin kummasti kasvoi, ehkäpä tämä pitäisi tehdä pikkasen useammin siis käydä ammattilaisilla tarkistamassa liivien tarve...

Kotiin kun pääsin oikein odotin että sain lapset pehkuihin. Olin kuin pikkulapsi jouluna, olin niin innoissani ja halusin näyttää nämä uudet ostokset myös isännälle. Suihkun jälkeen laitoin uudet alusvaatteet päälle ja keikistelin innoissani isännälle, kuvittelin että olisin vetävännäköinen... Eipä kannattanut, ei minkäänlaista reagtiota hänessä tehnyt. Ette tiedä kuinka nöyryytetyksi itseni sillä hetkellä tunsin. Nielin kyyneleitä ja hymyilin typerästi. Pettyneenä vedin kauhtuneen yökkärin päälle ja menin nukkumaan.

En voi muutta muita, mutta voin muutta itseäni. Nyt meikkaan itseäni varten, panostan omiin juttuihini ja siihen että minä tunnen oloni hyväksi. Laitan ne uudet alusasut ja uudet vaatteet päälle, hymyilen peilikuvalleni ja tunnen itseni kauniiksi. Minä riitän tälläisenä ja vielä joku päivä sinäkin saatat huomata minut kun en enään häviä taustan tapetin sekaan.

sunnuntai, 25. maaliskuu 2018

Kevät alkakoon

Tiedättekö mitä? Täytin sen pelottavan pyöreän neljäkymmentä! Eihän tällähetkellä minulla ole niitä ystäviä joten kukaan sellainen ei asiaa huomannut. Itse ostin itselleni iinaline.fi pitämän hehkuvaminä kurssin. Se oli jatkoa tähän itseni löytämiseen. Isäntä osti minulle riipuksen, juu oikeasti osti (tätä ei ole tapahtunut varmaan 15v).

Jospa hieman kertoisin tosta itselleni ostamasta kurssista. Tosiaan se menee siihen lupaamaani omaan aikaan ilman lapsia. Eli rohkeasti varasin ajan iinaline.fi järjestämälle Hehkuva minä-kurssille. Kurssin kesto oli 3 tuntia ja mukaan piti ottaa vaatteita tai koruja tms mikä intuitiolla tuntuu hyvältä. Aamulla vein lapset hoitoon ja tulin kotiin valitsemaan mitä otan mukaan. Mukaan lähti paita, mekko, pari huivia ja koruja. Tästä alkoi matka kohti Laitilaa.

Löisin kun löysinkin perille ilman eksymättä, olin ihmeissäni ja epäilin että kyllä jotain täytyy olla pielessä kun heti perille löysin. Vastassa oli ihana Iina joka sai minut nopeasti rentoutumaan. Alkuun juteltiin niitä näitä ja lopulta raapaistiin pintaa syvemmällle, niitä asioita joita olen piilottanut koko maailmalta. Itkukin tuli mutta se puhdisti oloa ihanasti.

Sitten Iina katsoi tavaroita joita toin ja istutti minut penkille alkoi touhuamaan. Emme pahemmin käyttäneet tuomiani tavaroita, vaan Iina katsoi niitä jotta saisi paremman käsityksen juuri minusta. Oli mielenkiintoista seurata miten Iina toimi. Katseli, taisi myhäilläkkin välillä, tarttui hiuksiin ja loihti uutta ilmettä kampauksin ja kevyellä meikillä. Hän toimii intuition perusteella jotta löytää juuri minut sieltä. Otetaan kuvia, juu olin kuvattavana en kuvaajana! Tuntui niin luonnolliselta istua siinä ja antaa toisen kuvata. Vaihdetaan tyyliä ja lisää kuvia. Aika alkaa umpeutua ja kerta vielä tyyli muuttuu. Tää viiminen tyyli oli niin minua kun olla ja voi. Istun ja ihan oikeasti katson peiliin ja näen itseni! En kenenkään puolisoa tai äiti, vaan MINUT. Näen itseni, olen tyytyväinen ei vaan onnellinen, se olen todellakin minä.

Siinä se oli kolme tuntia. Koko aika vain minulle. Mitä tästä jäi käteen niiden kuvien lisäksi? Lähdin jotenkin kevein mielin, hieman ehkä tyhjä olo. Yön nukuin erinomaisesti, aamulla olin sitten vuoden vanhempi. Jotenkin tämä kurssi keräsi koko vuoden yhteen nippuun, ja jotain alkoi tapahtua...

... jollakin tavalla tuntuu että olen itsevarmempi ja tyytyväisempi elämääni. Olen alkanut sisustamaan kotia, hommanut sellaista mikä tekee minut onnelliseksi. Olen ostanut uusia vaatteita ja tuunannut niitä vanhoja sopimaan minulle paremmin. Olen ollut yhteydessä ihmisiin ja lähtenyt liikkeelle ihmisten pariin. Osallistunut ryhmätapaamisiin ja ottanut näkyviä rooleja niissä. Iinalta sain vinkkejä myös meikkaukseen, ne vinkit olleet niin helppoja että toteutan niitä joka päivä. Katson itseäni uusin silmin peilistä, enkä enään näe vain epäonnistunutta yli lihavaa äitiä. MINÄ olen juuri hyvä tälläisenä, eikä minun tarvitse piiloutua neljän seinän sisään. MINUN ei tarvitse miellyttää muita, riittää kun MINÄ OLEN ONNELLINEN ITSEENI ♥

                                                            What-matters-most-is-how-you-see-yoursel

tiistai, 23. tammikuu 2018

Hups vuosikin vaihtunut

Niin se aika vaan rientää.Vuosikin vaihtui, jospa tekis pikkiriikkisen katsauksen menneeseen. Viime vuonna panostin omaan terveyteen ja kävin säännöllisesti liikunta- ja ravitsemusneuvojalla. No eipä niillä käynneillä ollut toivottua tulosta, paino jatkoi urheasti nousemistaan kaikesta yrityksestä huolimatta. Otettiin verikokeet, mutta niissä kaikki oli normaalit, syyksi siis epäillään stressiä. Ja kyllähän se on totta että mun elämä on stressaavaa (onko oikeastaan kenenkään elämä stressi vapaata?) ja tää tilanne stressaa. Otettiin sitten joku appi käyttöön johon kuvaan ja kirjaan ihan kaiken mitä syön. Siitä sitten selvisi että minähän syön ihan liian vähän, tai sitten vedän överit herkkuja.

Viime vuonna taisin linnottautua kunnolla kotiin, en liikkunut muualle kun töihin, kauppaan ja salille. Tänä vuonna yritän ainakin käydä kuusi (6) kertaa jossain muualla kuin töissä tai kaupassa. Silloin se olisi ihan käytännössä joka toinen kuukausi pitäisi jossain käydä ja mielellään ilman lapsia.

Nyt se on jo aloitettu, siis poistuminen kotoa. Voitteko uskoa isäntä osti liput Logomoon Sonata Arctican keikalle?! Se on on mun ykkösfanituksen kohde. Sisko tuli hoitamaan pieniä ja me lähdettiin kohti Logomoa, matkalla ei taidettu vaihtaa sanakaan. En välittänyt siitä vaan pysyin positiivisena. Lämppärinä oli uusi tuttavuus Dark Sarah, täytyy jossakin vaiheessa kuunnella sitä paremmin. Keikka kun alkoi isäntä istui kytäten kännykkäänsä, ei haitannut. Olen niinkiitollinen että hän osti liput ja lähti vielä seuraksi vaikkei ko musiikista pahemmin välitä. Minä nautin koko keikan ajan, imin sen tunteen, jokaisen hetken syvälle sisuksiin jotta voin muistella sitä useamman kerran.Sonata%201.jpgSonata%202.jpg

Kuvat ei oo mitään priimaa mutta muistot on♥ Kotimatkalla sitten jutustelukin luisti. Tästä se taas lähti vuosi käyntiin, olkoon se parempi kuin edeltäjänsä.

tiistai, 26. joulukuu 2017

Joulu oli ja meni

Sain kun sainki kaikki lahjat ajoissa hommattua. Hommasin kaikki lahjat omille lapsille kuin sukulaisille ja myös sitten isännän sukulaisille (nekin maksoin omasta pussista). Kun lahjat ostetttu ja sain ne vihdoin paketoitua ni isäntä ilmoittaa että käy ne viemässä sukulaisilleen, just näin hän kerää kiitoksen ja minä teen työt.

Menkööt en ota stressiä siitä, siivous oli tekemättä mutta en sitä viitsinyt yksin tehdä. Sitten aattona isäntä kauheassa raivossa yritti saada jotain aikaiseksi. No jäi laittamatta joulukoristeet kun en niitä löytänyt eikä kukaan viitsinyt auttaa etsinnöissä. Eipä tullut kuustakaan kun en suostunut sitä yksin hommata, vielä aatonaattona asiasta muistuttelin mutta mitään ei tapahtunut joten olkoot...

Ja aatonaattona aamulla huomasin jääkaapin olevan raollaan, tietysti osa maidoista oli lämmennyt, enkä uskaltanut lihoja käyttää. Pakkohan se oli mennä uudestaan jouluruoka ostoksille. Itsestäänhän se jääkaappi oli auennut ja jäänyt auki. Eikä kukaan viitsinyt lähteä avuksi kauppaan. Sinne sitten yksin ryysikseen katselemaan mitä vielä kaupanhyllyillä tarjolla ja sitä sitten otetaan. Kummasti sain pidettyä itseni rauhallisena siinä kaiken hälinän keskellä. En edes stressanut kun kaikki oli miten sattuu.

Aattona minusta tuntui että isäntä yritti aamusta asti saada minua suuttumaan, mutta sain pidettyä itseni tyynenä. Yllätys oli suuri kun sisko ja äitee tulivat etuajoissa paikalle, yleensä sisko on aina vähintään 20min myöhässä. Kerettiin muutama lautapeli siinä pelailla kun odotettiin ruokien lämpenemistä, isäntä ei osallistunut pelailuun. Ruokapöydässäkään ei tuo viitsinyt vasta kun yhteen kysymykseen EN eikä muuta sitten kokoaikana sanonut.

Tonttukin toi lahjoja ja minä onneton taas unohdin ostaa itselleni jotain, tai yhden kauratyynyn ostin. Muut saivat onneksi lahjoja ja yritin hämätä lapsia omasta lahjamäärästä. Äkkiä menin keittämään kahvit ja lämmittämään glökit etteivät lapset hoksaa etten saanut lahjoja.

Illalla kun lapset nukkumassa kysyin mikä isäntää vaivaa kun ei mitään viitsinyt puhua kenellekkään. Vastaus oli että teidän perheen jouluhan tää oli. Sanoin että tietääkseni hän on osa minun ja lasten perhettä, hymähti vaan. Vaikka tiedän hänen tunteensa minua kohtaa niin voisihan sitä edes käyttäytyä tai sitten olla pois jos noin vaikeaa tekee, ja hän oli hyvin tietoinen siitä että minä vietän joulun kotona ja sisko tulee meille.

Jotenki olin omassa päässä ajatellut asiat niin että kun annan isännän mennä ja tehdä mitä itse haluaa minullakin olisi helpompaa. En odota mitään ja teen kaiken itse jos en osaa olkoot tekemättä. Silti minuun sattuu kun toinen on ylimielinen kaikkea sitä kohtaa mitä minä teen.

Josko huomenna kaikki olisi paremmin kun lasten kanssa lähdetään välipäivä ostoksille, tuhlaamaan heidän lahjakortit joita saivat lahjoiksi.

tiistai, 19. joulukuu 2017

Jouluviikko

Mihin ihmeeseen tää aika aina menee, nyt jo jouluviikko. Eipä oo vielä tuota joulufiilistä, mutta ei hätää ei sitä ollut viime vuonnakaan. Fiilis kadoksissa mutta niin on myös joulukoristeet. Muutaman isomman löysin ja laitoinkin ne jo paikoilleen, mutta kaikki ikkunakoristeet ja tontut ym hukassa. Lapsille sain sentään tehtyä tänä vuonna itse joulukalenterin ja sinne sitten yllätyksiä, ja se kalenterikin tuli myöhässä...

Kummasti ei ole VIELÄ minkäänlaista stressiä. Lahjat hommasin reilussa tunnissa, kunhan ne saa vielä paketoitua on ne sitten jo valmiina. Jouluruoat meinaan ostaa valmiina, ei riitä yksinkertaisesti aika kaikkeen. Siivoukseksi saa riittää ihan perussiivous, harvemmin kukaan niihin kaappeihin tai sohvan alusiin kurkkii.

Siskolla olisi yksinäinen joulu joten kutsuin hänet meille joulun viettoon, samalla kutsuin myös äiteen. Saas nähä joko äitee on leppynyt sen verran että tulee paikalle kun on kutsuttu, mikään kun ei hänen kohdallaan oo varmaa.

Töissä järjestimme pikkujoulut, ja ne olivat menestys. Meillä oli paljon ohjelmaa jossa laitettiin porukat sekaisin, näin ei syntynyt kuppikuntia vaan kaikki yhdessä. Tunnelma oli alusta asti loistava, ruoka oli todella hyvää eikä mitään joulusafkaa. Jälkkäri oli uskomattoman herkullista, täytyykin koettaa saada sen resepti. Kaikista peleistä ja ohjelmanumeroista huolimatta, minä lähdin kotiin jo klo 22.30, seuraavana aamuna kun en saa nukkua ni pakko päästä ajoissa nukkumaan.

Vaikka nuo pikkujoulut oli menestys ja saatiin todella paljon kiitosta, minulla jäi olo etten kuulu joukkoon. Kyllä muutaman paukun otin mutta humalaan en tullut, eikä se minulla estä hauskan pitoa. Ehkä siihen vaikuttaa se kun olen kuitenkin vain osa-aikainen ja muut tunteneet toisensa jo vuosia. Toisaalta minulla ei ole tapana kertoa omista asioista muille, sekin voi antaa sen vaikutelman etten tahdo olla muiden kanssa tekemisissä.

Minulla on tullut valtava luottamuspula muita ihmisiä kohtaan, enkä siksi kerro henkilökohtaisia asioita muille. Se luottamus meni kun lapsuuden ystävä petti sen. Eihän se muiden vika ole. Kerron vaan pintapuolisia asioita jotta en missään nimessä enään joudu käymään läpi sitä yksinäisyyttä ja tuskaa minkä silloin jouduin käymään yksin läpi. Enkä edes usko että olen koko asiaa vielä pystynyt käsittelemään. Tämä ystävä taas laittoi viestiä että pitäisi nähdä, enkä vieläkään siihen pysty vaikka asiasta on jo reilu pari uotta aikaa...

Oikein rentouttavaa joulun aikaa kaikille♥